Yritysesittely

Linjaliikenne Kivistö Oy on tarjonnut mukaansatempaavia matkoja jo yli 80 vuoden ajan.

Tänä päivänä harjoitamme linja-, tilaus-, sekä taksiliikennettä Forssan, Karkkilan ja Vihdin talousalueilla sekä pääkaupunkiseudulla. Reipashenkinen henkilökuntamme tarjoaa sinulle asiantuntevaa palvelua. 20 linja-auton voimin tarjoamme mukavia matkoja niin linja- kuin tilausajoliikenteessä.

Olkoonpa päämääränne kotimaan lähipaikkakunta tai ulkomaan kaukainen kohde, me tarjoamme käyttöönne asiansa osaavan kuljettajan ja tarkoitukseen soveltuvan bussin niin suurille kuin pienille ryhmille.

Meille on tärkeää, että asiakkaamme viihtyvät kyydissämme ja haluamme tarjota heille parasta mahdollista palvelua – Tervetuloa kyytiin!

 

Historia

Linjaliikenne Kivistö Oy:n juuret juontavat 1920-luvun lopulle Tammelaan, Lounais-Hämeen sydämeen, missä Arvi Aaltonen oli aloittanut liikennöinin linja-autoilla ja kuului seutukunnan suurimpiin liikennötisijöihin.

 

nostalgia 1 001

Erkki Rauhaniemi kuvassa oikealla.

 

 

Erkki Rauhaniemi osti Arvi Aaltoselta linjat välille Forssa – Mustiala sekä Forssa – Teuro. Sodan tultua lähti Erkki rintamalle toimimaan sairasautokuljettajana linja-autollaan, joka tavanmukaisesti muutettiin sairasautoksi. 27.06.1944 tapahtuneessa ilmapommituksessa Erkki haavottui ja menehtyi saamiinsa vammoihin muutamaa päivää myöhemmin. Auto palasi huonossa kunnossa takaisin kotiin.

 

 

 

 

bnr-historia3

Tammelan kirkonkylä.

 

Erkin vaimo Kerttu jatkoi liikennöintiä ja hoiti samalla kahta poikaansa Heikkiä ja Jukkaa. Kun pojat kasvoivat ottivat he osaa yrityksen toimintaan aina sen mukaan kuin pystyivät. Reilun 10 vuoden iässä pojat toimivat rahastajina ja hieman vanhempana kun jalat polkimille yltivät, alkoivat harjoittelemaan autolla ajoa. Näin Heikki ja Jukka kasvoivat kiinni linja-autoalaan.

 

 

 

Kuvassa vasemmalla Leila Rauhaniemi, Jukka Rauhaniemi auton oikealla puolella, Kerttu Jukan edessä. Tyyäret Reetta, Minna ja Mari eturivissä.

Kuvassa vasemmalla Leila Rauhaniemi, Jukka Rauhaniemi auton oikealla puolella, Kerttu Jukan edessä. Tyttäret Reetta, Minna ja Mari eturivissä.

70-luvun puolivälissä Jukan  vaimo Leila perusti Forssan matkatoimisto Oy:n ja Keski-Euroopan mutkatiet tulivat entistä tutummiksi reiteiksi Kivistön busseille. Bussimatkustus eli nousukautta aina 1990-luvun alkuun, jolloin lentoliikenne ja nopeampi liikkuminen vähensivät pitkiä Keski-Euroopan bussimatkoja.

 

 

bnr-laiva1990-luvun puolivälissä toimialueeseen oli tullut myös vuoro Hämeenlinna – Helsinki. Samaan aikaan laajentui myös tilausajoliikenne pääkapunkiseudulle. 2000-luvun alussa Linjaliikenne Kivistö Oy osti Vihdistä Omnibussit Satuli Oy:n sekä Vihdin Liikenne Oy:n linjaliikennetoiminnan ja laajensi tämän myötä linjaliikennekentän Karkkilaan, Vihtiin sekä Helsinkiin.

 

2015

Yhden miehen yritys on ajan myötä kasvanut  25 henkilöä työllistäväksi perheyritykseksi. Jukka sekä Jukan tytär Reetta Rauhaniemi ohjaavat yhtiötä eteenpäin.

Maailma on muuttunut kuluneen 80 vuoden aikana huimasti ja muutos jatkuu. Tänä päivänä linja-autoalalla on meneillään merkittävimmät muutokset vuosikymmeniin, kun markkinat avautuvat kilpailulle.  Uudistuksen taustalla on EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti muuttunut joukkoliikennelaki.

Toimintatavat muuttuvat, kalusto ja tekniikka kehittyvät, mutta perusasiat; ihmisten kuljettaminen ja asiakaspalvelu ovat edelleen avainsanat yhtiömme toiminnassa.

 

 

 

bnr-hlokunta2

Ajankohtaista

Haemme Forssaan AJOJÄRJESTELIJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen

Linjaliikenne Kivistö toimii Forssan – Karkkilan talousalueilla sekä pääkaupunkiseudulla harjoittaen linja- sekä tilausajoliikennettä 20 linja-autolla. Yhtiössämme työskentelee 24 henkilöä. Haemme Forssaan AJOJÄRJESTELIJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen Ajojärjestelijän...

Kivistöbus – Reitit

Klikkaa kartta isommaksi.

Klikkaa kartta isommaksi

Pyydä tarjous tilausmatkasta

Yhteystiedot

Toimistomme on avoinna
ma-pe klo 9:00 – 16:30

puh. 03 – 424 626 00
fax 03 – 424 626 11

Yhteystiedot ›